tiistai 22. maaliskuuta 2016

Tikkutiistai

Piinaviikon tiistaina, tikkutiistaina, vuoltiin tikkuja. Näitä käytettiin pitkin vuotta erilaisiin töihin. Samalla vuoltiin sytyketikut pääsiäistulia varten. Tänään valmistettujen tikkujen, virien, uskottiin olevan erityisen onnea tuovia. Niitä pantiin myös seinähirsien väliin estämään "peikkojen" pääsyä taloon. Pahat tuulet eivät päässeet puhaltamaan tikuilla tilkityssä talossa.


Tänään on päivä, jolloin Jeesus oli neuvoston, Pilatuksen ja Herodeksen edessä tutkittavana. Häneltä pyydettiin ihmetekoja, mutta hän vaikeni. Siitähän sitten nousi varsinainen pilkka- ja herjausmyrsky. Piina jatkui.

Kuva: Kirkkovuosikalenteri

Minä olen taas tuhdannut paperinarun ja liiman kanssa. Vähän niin kuin joulunaikaan uhosin, niin tein pääsiäiseksi ja yleensäkin kevääksi uudet pallot. Vielä on iltaisin niin pimeää, että nämä tuovat kauniisti valoa. Itselleni tein keltaisia ja vihreitä. Ajattelimme myös tulevia ristiäisiä...




Kummipoikani täytti kuun alkupuolella vuosia. Hänellä yksi sisustusväreistä on viininpunainen, joten häntä lahjoin silloin tällaisilla palloilla. Omien sanojensa mukaan ne olivat "sairaan hienot", joten taisi osua ja upota.


Mutta nyt on meneillään pääsiäisviikko. Hyvää kasvun, uudelleensyntymisen ja valon lisääntymisen juhlaa ihan jokaikiselle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti