sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Palmusunnuntai

Pääsiäisviikko alkaa. Virpojat ovat tänään liikkeellä. Olen varustautunut pussillisella suklaamunia sekä muilla herkuilla. Tosin alunperin virpojat saivat palkkansa vasta viikon päästä sunnuntaina, mutta koetappa sanoa nykyvirpojille, että tule pääsiäissunnuntaina uudestaan.

Ennen vanhaan eilinen oli virpomispäivä, virpolauantai. Lapset lähtivät liikkeelle heti aamusta ja kiersivät talosta taloon. Emännät kokosivat virpovitsat ja kävivät virpomassa niillä eläimensä. Tähän loruun lisättiin toive tiineeksi tulemisesta. Oksat jätettiin pihaton kattoon roikkumaan. Myöhemmin keväällä kun eläimet ajettiin laitumelle, otettiin oksat jälleen käyttöön. Virpovitsoilla ulosajamisen ajateltiin tuovan hyvää poikimisonnea ja lihaisaa vuotta. Virpomisloruja oli useita ja taitavimmat sepittivät ne itse. Nykyään tunnetuin lienee

Virvon, varvon,
tuoreeks, terveeks,
tulevaks vuodeks,
vitsa sulle,
palkka mulle!

Kansakoulujen lauantainen koulupäivä kuitenkin sotki tämän perinteen ja se siirtyi palmusunnuntaille.


Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Ihmiset heittelivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Kristinusko valjasti pajunoksat symbolisoimaan näitä palmunoksia. Pajua pidettiin jo kansanperinteessä voimakkaana kasvina ja nyt se sai aivan uusia ulottuvuuksia. 

Kuva: Kirkkovuosikalenteri
Tänään alkaa siis pääsiäisen piinaviikko. Me maalaamme munia. Kalevalan mukaan maa syntyi sotkanmunasta. Munat ovat kautta aikain olleet hedelmällisyyden symboleita. Jo ennen kristinuskon leviämistä, sillä oli suuri symboliarvo eri kansojen kevätjuhlissa. Ostara-jumalatar muuttui kevätjuhlan aattona jänikseksi ja muni kirjavia munia. Kristinuskoville muna on ylösnousemuksen symboli. Kuori kuvastaa Jeesuksen hautaa ja sisusta uutta elämää.

Saksalainen Volker Kraft koristeli vuodesta 1965 asti kotipihansa omenapuun pääsiäismunilla. Alkuaan niitä oli 18, mutta 10 000 munan raja meni rikki 2012. Jokainen muna oli käsin maalattu ja koristeltu. Kraftin munapuu "sulkeutui" lopullisesti 7.4.2015. Mutta komia oli!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti